Metallialan perinteikäs,

mutta moderni ammattilainen

Tehtailtamme ohutlevy-, teräslanka- ja kalusteputkituotteet

Nopeat tuotantolaitokset Lahdessa, Nummelassa ja Ruotsissa

Lankapaja Oy on kolmen tehtaan voimin pystynyt turvaamaan nopean ja tehokkaan tuotannon sekä kuljetukset asiakkailleen ympäri Pohjolaa. Valmistamme sopimusvalmistuksena muun muassa ohutlevy-, teräslanka- ja kalusteputkituotteita esimerkiksi logistisiin ratkaisuihin sekä kauppojen kalustamiseen. Suurin tehtaamme sijaitsee Nummelassa, jossa työskentelee suurin osa ”lankislaisista”. Nummelasta on säännöllinen kuljetus sekä Ruotsiin että Lahteen, ja näin pystymme hyödyntämään Nummelan toimipisteessä olevaa laajaa konekantaa myös muissa tehtaissamme. Tutustu tehtaidemme tietoihin sekä esittelyvideoihin alta.

Ota yhteyttä ja kysy yhteistyöstä

Metallialan alihankintaa jo vuosikymmenten ajan

Lankapaja Oy on perustettu jo vuonna 1935. Vuosikymmenten aikana olemme keränneet vahvan kokemuksen ja ammattitaidon alaltamme, ja tänä päivänä olemme yhä voimakkaammin keskittyneet metallialan alihankintaan ja sopimusvalmistukseen. Tänä päivänä olemme moderni teräsohutlevyn sopimusvalmistaja, joka tuntee toimialan vaatimukset ja kykenee investoimaan & kehittämään toimintaansa alan kehityksen mukana. Asiakkaamme saavat meiltä laadukkaita ja kustannustehokkaasti valmistettuja tuotteita nopeasti. Lue lisää yrityksemme vaiheista!

Nummela

  • Liikevaihto 21 MEUR
  • Henkilökuntaa 130
  • 21 500 m2

Lahti
    • Liikevaihto 3 MEUR
    • Henkilökuntaa 25
    • 3500 m2

    Skillangaryd, Ruotsi

    • Liikevaihto 3 MEUR
    • Henkilökuntaa 20
    • 4000 m2
    creen>